torstai 31. joulukuuta 2015

Vuosikooste 2015

Vuosi lähenee loppuaan, joten on aika kurkistaa, mitä vuosi 2015 piti sisällään. 


Tammikuu



Tammikuun alussa kurkistettiin tietenkin viime vuoteen kuvakollaasien muodossa. Lämpötilat heittelivät ja pakkaspäivinä tuli näpsittyä kuvia koirista. Ihmeteltiin Lunan, veljien ja isän yhdennäköisyyttä. Kartoitettiin myös tulevan vuoden näyttelykalenteria.


Helmikuu



Helmikuussa nautittiin lumesta ja jaksoin jopa kaivaa kamerankin muutaman otteeseen esille.


Maaliskuu




14.-15.3. kävin kasvattajakurssin ja jäin pohdiskelemaan kennelnimeä. Koirien kanssa treenailtiin näyttelyitä varten.


Huhtikuu



4.4. odoteltiin innolla näyttelykautta ja harjoiteltiin näyttelyitä varten. 25.4. käytiin Porvoossa mätsäreissä harjoittelemassa näyttelykautta varten. Luna ja Dina pokkasivat sinisen, Nana punaisen. Luna sijoittui loppukisassa sinisten toiseksi, Nana ja Dina jäivät ilman sijoitusta. Huhtikuun lopussa kuvailin koiria keväisessä kukkameressä.


Toukokuu



1.5. avattiin näyttelykausi Lahden ryhmänäyttelyissä Lunan ja Nanan kanssa. Luna tiputti edellisenä iltana karvansa ja keskittyminenkin oli kehässä hukassa. Tuloksena kuitenkin hienosti JUN-EH1. Nana esiintyi superhienosti, mutta ylipainosta tuli sanomista. Tuloksena AVO-ERI1.


Vas: Lunan isä Hotti (taustalla Hotin veli Miksu)
Keskellä: Dina, Luna ja Hotti
Oik: Lunan veli Rommi
Näyttelyissä oli myös kunnon sukumiitti, kun paikalla oli Lunan isä Hotti ja veli Rommi sekä Hotin veli Miksu. Dinakin oli meillä mukana.



24.5. kaksi karvaista ja yksi karvaton vierailivat Helsingissä kansainvälisessä Royal Canin dog showssa. Lunan tulos oli JUN-EH2, Nanan AVO-EH3 ja Dinan VAL-ERI2. Kokemusta rikkaampana kohti seuraavia näyttelyitä.



Kesäkuu



Kesäkuussa meillä ei ollut näyttelyitä, poseerattiin voikukkapellossa ja käytiin juhannuksen vietossa Savonlinnassa mökillä.



Heinäkuu



4.7. pyörähdettiin Nanan ja Lunan kanssa Tuusulassa kaikkien rotujen näyttelyissä. Turkiton Nana joutui esiintymään juuri pahimpaan keskipäivän paahteeseen ja tulokseksi tuli AVO-H. Luna pokkasi ekan SERTinsä tuloksella JUN-ERI1 SA SERT VSP JUN-ROP. Royal Canin palkitsi rotunsa parhaat junnukoirat ja saatiin oikeus lähteä kilpailemaan Royal Canin Junior -tittelistä. Junnu kehässä yksi iso koira ihastui Lunaan ja lopputulemana Luna oli irti ja rynni paniikissa äitin luo turvaan. Tämän välikohtauksen jäljiltä Lunalle jäi pelko isoja koiria kohtaan ja loppuvuoden näyttelyt menivät mönkään sen jännittäessä liikaa laumastaan eroamista.


24.7. käytiin Helsingissä kansainvälisessä Eukanuba Summer Showssa koko kolmikon voimin. Lunan tulos oli JUN-EH1, Nanan tulos oli AVO-H ja Dinan tulos VAL-ERI1. Kaikki käyttäytyivät kehässä vähän pöllösti, mutta arvostelut olivat hyviä.

Luna, Dina ja Unto
Loppukuusta saatiin Lunan veli Unto meille hoitoon ja hetkittäin meidän arki pyörikin neljän koiran ympärillä. Alku-ujostelujen jälkeen Luna ja Unto löysivät yhteisen sävelen ja vetivät sellaista rallia, ettei kamerakaan pysynyt perässä.



Elokuu



16.8. suunnattiin Kotkaan kansainvälisiin näyttelyihin koko porukan voimin. Nana esiintyi huippuhienosti ja tulokseksi tulikin AVO-ERI1. Dina liikkui huonosti ja tuomarille ei riittänyt Dinan turkki (?!?). Tulokseksi Dina sai VAL-ERI2. Luna stressasi liikaa kavereiden perään ja esiintyminen meni mönkään. Tulokseksi tuli kuitenkin JUN-EH1.



Syyskuu



20.9. piipahdettiin Hyvinkäällä ryhmänäyttelyissä Nanan ja Lunan kanssa. Testattiin, josko Luna esiintyisi paremmin äitin kanssa. Eipä oikeastaan, mutta tuloksena oli kuitenkin NUO-EH1. Nanalta jouduttiin poistattamaan yksi hammas ennen näyttelyitä ja virallisen hammastodistuksen puuttuessa Nana sai tulokseksi Ei Voi Arvostella. Nana kuitenkin esiintyi hienosti ja sai hyvän arvostelun.

Nana ja Hippu
Hyvinkäällä nähtiin myös Nanan isä, Hippu, jonka kanssa halailivat kovasti :D



Lokakuu



3.10. käytiin Lunan kanssa Porvoon mätsäreissä hakemassa varmuutta takaisin. Luna tsemppasi hienosti itsensä sinisten neloseksi ja antoi toivoa tulevaisuuden näyttelyreissuille.


Marras- ja joulukuu




Syksyllä blogi vietti hiljaiseloa, joulukuussa ihmeteltiin kännykkäkuvia ja toivoteltiin perinteisesti joulukortin muodossa hyvät joulut.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Sellainen oli vuosi 2015. Näyttelyvuosi oli vielä hieman harjoittelua, mutta ehkäpä me ensi vuonna jo osataan hommat ja voidaan kilpailla tosimielessä ;P Mutta pidemmittä puheitta, hyvää uutta vuotta 2016 kaikille!

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

perjantai 11. joulukuuta 2015

Kännykkäkuvia

Hei taas pitkästä aikaa. Blogi on viettänyt koko syksyn hiljaiseloa. Eipä meille ihmeitä ole tapahtunut ja kamerakin on pölyttynyt hyllyllä. Meillä on vietetty ihan normi arkea, joten eipä tässä paljoa kerrottavaakaan ole. Ajattelin julkaista vähän kännykkäkuvia täällä blogin puolelle, kun niitä harvemmin tulee täällä esiteltyä. Tässä siis iso läjä julkaisemattomia kännykkäkuvia meidän koirien arjesta.
















Hauskaa joulunaikaa kaikille!


lauantai 3. lokakuuta 2015

Match show Porvoo 03.10.2015

Luna, sinisten 4.
Akanin Koirakonsulttiopiskelijat järjestivät tänään 3.10. match shown Porvoossa ja päätin suunnata sinne Lunan kanssa kokeilemaan, mitenkä esiintyminen sujuu, jos mukana ei ole muita koiria tai äitiä. Niimpä suunnattiin Lunan kanssa jo aamutuimaan tallille tekemään tallityöt, jonka jälkeen lähdettiin mätsäriin. Luna-raasu oli ihan hämmentynyt, kun tallilta lähdön jälkeen seuraava pysähdys ei ollutkaan kotona.

Kuten arvata saattoi, oli Luna ihan peloissaan häntä alhaalla koiravilinän keskellä. Jossain vaiheessa se kuitenkin unohti pelkonsa ja alkoi keskittyä hienosti harjoituksissa ennen kehään pääsyä. Niimpä kehään suunnattiin luottavaisin mielin. Kehän laidalla vain sattui seisomaan räksyttävä saksanpaimenkoira, joka vei jälleen Lunan itseluottamuksen ja seisomisesta ei tullut mitään. Juoksu meni jotenkuten. Pöydällä Luna painautui pelokkaana minua vasten ja kerroin tuomarille Lunan näyttelypelosta. Tuomari tutki Lunan rauhassa ja totesi, että mikäs sen parempi paikka tulla harjoittelemaan, kuin mätsäri. Meidät palkittiin sinisellä nauhalla (eikä kyllä huonolle hävitty, meidän pari oli loppukilpailussa BIS2 tai 3) ja niin jäätiin odottelemaan sinisten kehää. Odotellessa Luna ehti moneen kertaan laskea häntää ja nostaa takaisin ylös, mutta enimmäkseen oltiin kuitenkin itsevarmoja ja reippaita. Sinisten kehään mennessä Luna olikin kerännyt paljon itsevarmuutta ja seisoi ja juoksi niin hienosti, että jo se pelkästään oli meille hurjan iso voitto. Tuomarikin kehui Lunan tsemppausta ja valitsi sen sinisten neljänneksi! Huippuhieno Luna, jes! Nyt vain lisää hyviä näyttelykokemuksia ilman oman lauman häiriötä, niin eiköhän Luna saa itsevarmuutensa takaisin!

Huippuhieno Luna! <3
Kotona Luna ryntäsi heti muita tervehdittyään sängyn alle nukkumaan. Taisi olla rassukalla rankka päivä <3

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Hyvinkää RN 20.09.2015

Cadinan Wild Wish: NUO-EH, NUK1
Arvostelu: Powerful female who is too heavy. Correct expression and head. Nice topline. Should have wider front. Excellent rear. A little loose in front. Correct coat. Needs better handling.
Suomennos: Voimakas naaras, joka on liian raskas. Oikea ilme ja pää. Kiva ylälinja. Pitäisi olla leveämpi edestä. Erinomainen takaosa. Vähän löysä edestä. Oikea turkki. Pitäisi esittää paremmin.

Cadinan Nadja: AVO-EVA
Arvostelu: Lovely bitch, except that it needs toll dentition by standard. Excellent head. Well balanced body. Correct movement. Correct coat textrure. Well handled.
Suomennos: Viehättävä narttu. paitsi se tarvitsee virallisen hammastodistuksen. Erinomainen pää. Hyvin tasapainoinen vartalo. Oikeat liikkeet. Oikea turkin laatu.  Hyvin esitetty.
Juu, tänään käytiin siis Nanan ja Lunan kanssa Hyvinkäällä ryhmänäyttelyissä. Tehtiin testi, josko Luna esiintyisi paremmin äitin kanssa. Noh, eipä esiintynyt. Äiti jännitti esittämistä hirveästi ja Luna vilkuili jatkuvasti, missä minä ja Nana ollaan. Juoksut se meni ihan ok, pöydällä se ei käyttäytynyt lainkaan. Häntä alhaalla ja yritti vain "väistellä" tuomaria. Seisoessa se vain tuijotti Nanaa/mua, eikä keskittynyt lainkaan. Noh, tulipahan sekin testattua. Täytyy ensi kerralla testata, josko Luna toimisi paremmin niin, että reissussa oltaisiin liikkeessä vain minä ja Luna.

Nana sen sijaan esiintyi tosi hyvin, vaikka kehää odotellessa ei keskittymistä riittänyt mihinkään muuhun, kuin muihin koiriin. Nanalla on juuri juoksut loppumaisillaan, joten muut koirat kiinnostivat paljon enemmän, kuin namit. Juuri ennen kehään menoa keskittyminen kuitenkin löytyi ja kehässä se esiintyi tosi hienosti. Arvosanaksi tuli kuitenkin ei voi arvostella, koska Nanalta jouduttiin poistamaan joku aika sitten yksi kulmahammas ja meillä ei ollut Kennelliiton virallista hammastodistusta. Juupa juu, eikun huomenna klinikalle hakemaan virallista todistusta Kennelliittoon lähetettäväksi. Hieman tietenkin ärsyttää, kun tämä tuomari selkeästi piti Nanasta ja varmasti oltaisiin saatu vähintään SA ilman hammas-sählinkejä. Noh, ensi kerralla sitten.

Loppupeleissä näyttelyistä jäi kuitenkin ihan hyvä fiilis. Nähtiin paljon uusia ja vanhoja tuttuja ja sää oli hieno. Paras uusi tuttavuus oli Nanan isä Hippu, joka oli turistina omistajiensa mukana. Hippu oli tietysti ihan rakastunut Nanaan juoksujen vuoksi :D Paljon huomasi Hipussa samoja piirteitä, kuin Nanassa näin livenäkin. Kuvistahan ollaan tietty nähty näitä jo aiemminkin :)

Isän ja tyttären halitervehdys :D

Mahti Vahdin Hiewatha

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Kotkan Ruusu KV 16.08.2015

Cadinan Nadja: AVO-ERI, AVK1
Arvostelu: Correct type, but a bit small. Feminine head. Good chest. Deep shoulder. Correct topline. Well angulated rear. Enough good coat condition.
Suomennos: Oikea tyyppi, mutta hieman pieni. Feminiininen pää. Hyvä rinta. Syvä olka. Oikea ylälinja. Hyvät takakulmaukset. Riittävän hyvä turkin kunto.

Cadinan Oili: VAL-ERI, VAK2
Arvostelu: Correct type. Good head. A bit wide ears. Nice neck and chest. Deep shoulder. Correct tail. Needs more angulations in rear & better coat.
Suomennos: Oikea tyyppi. Hyvä pää. Hieman leveät korvat. Kiva kaula ja rinta. Syvä olka. Oikea häntä. Tarvitsee enemmän kulmauksia taakse ja paremman turkin.

Cadinan Wild Wish: JUN-EH, JUK1
Arvostelu: Correct type. Needs to be more compact. Feminine head. A bit wide earset. Good chest. Deep shoulder. Enough strong topline. Have to be shorter in loin. Good tail and rear. Needs to improve in movement.
Suomennos: Hyvä tyyppi. Pitäisi olla kompaktimpi. Feminiininen pää. Hieman leveä korvien kiinnitys. Hyvä rinta. Syvä olka. Riittävän voimakas ylälinja. Pitää olla lyhyempi lanne. Hyvä häntä ja takaosa. Täytyy parantaa liikkumistaan.

Juu... Käytiin siis tänään näyttelyissä ja päällimäisenä fiiliksenä on pettymys. Ei näyttelyiden tai sijoitusten takia, vaan Lunan käytöksen vuoksi. Mutta käydäämpä läpi esiintymis järjestyksessä, miten meillä meni.

Nana oli tänään tosi hyvä, esiintyi hienosti ja keskittyi hyvin. Ketjupanta sopi sille paljon paremmin, kuin aiempi näyttelyhihna, joka ei ollut kuristava. Sen avulla sain sen huomion paremmin itseeni. Arvosteluun olen erittäin tyytyväinen, pienelle koollehan ei voi mitään ja se varmasti rokottikin meiltä SA:n.

Nana ja Dina olivat jälleen perätysten, joten vähän hätäisesti piti vaihtaa koiraa ja se varmasti vaikutti jonkin verran meidän esiintymiseen. Dina oli meinaan hieman hämmentyneen oloinen ja ei oikein suostunut liikkumaan kunnolla. Jälleen tarjottiin vain laukkaa ja ravatessa se lyllersi jotenkin jäykähkön näköisesti. Siitä sen ei kuitenkaan pitäisi olla kiinni, hieroin meinaan Dinan ennen näyttelyitä ja se liikkui kotona tosi hienosti. Myös näyttelypaikalla harjoitellessa meni hyvin, mutta kehässä ei sitten enää liikuttu mihinkään. Arvostelussa oli joitakin kummallisuuksia, eniten hämmästytti kommentti "needs better coat" ?!? Dina on tällä hetkellä paremmassa turkissa, mitä sillä koskaan on ollut, enkä ymmärrä mistä tuota karvaa vain tulee koko ajan lisää ja lisää. Tiedä sitten millainen turkki olisi tuomarille ollut riittävän hyvä.

Lunan kanssa kaikki menikin sitten päin honkia. Edellis kerran äitin perään pälyilystä oppineena päätettiin tällä kertaa tehdä niin, että äiti lähti Nanan ja Dinan kanssa kokonaan pois kehän laidalta, ettei Luna nähnyt äitiä lainkaan. Noh, samantien, kun äiti hävisi näkyvistä, putosi Lunan häntä koipien väliin ja alkoi hirveä stressiläähätys. Käveltiin hetki ympäriinsä ja yritin saada Lunaa rauhoittumaan ja nostamaan häntänsä. Luna pelkäsi kaikkia lähelle tulevia koiria ja ihmisiä. Ennen kehää se kuitenkin nosti hännän ylös ja ehdin jo ajatella, josko se olisi kerännyt itsensä. No eipä ollut... Kehässä täristiin pöydällä ja juostessa ei tosiaan juostu, vaan kiskottiin vain meidän häkkiä kohti. Seisomisestakaan ei oikein tullut mitään, kun sitä häkkiä piti tapittaa silmä kovana (= peffa tuomaria kohti...). EH:han sieltä tuli, mikä oli positiivinen yllätys tuon esiintymisen jälkeen.

Lunalle on selkeästi jäänyt nyt joku kammo, kun Tuusulassa se rottweiler lähti jahtaamaan Lunaa. Tänään sen käytös oli sen verran pelokasta ja stressaantunutta, ettei koko touhu tuntunut edes kivalta. Tehdään nyt vielä viimeinen testaus eli ensi näyttelyissä äiti saa esittää Lunan. Jos ei edes äitin läsnäolo tuo sille riittävästi turvaa, niin sitten Lunan näyttelyura saa loppua siihen. Harmittaa vain niin vietävästi, kun Luna on koko ajan ollut se kivoin esittää ja sillä kuitenkin on edellytyksetkin pärjätä. Ja kaikki se häviää vain yhden yli-innokkaan rotweilerin ja koiraansa hallitsemattoman handlerin vuoksi.


P.S. Dinan pentu Rommi oli myös Kotkan näyttelyissä ja pokkasi jälleen yhden SERTin. Onnea Rommi!

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Yksi, kaksi, kolme... neljä?!?















Meillä ollaankin tämä viikko saatu nauttia neljän koiran viihdyttämisestä, kun Lunan veli Unto tuli meille hoitoon. Kuten kuvistakin näkee, vauhtia on riittänyt. Vähän on meidän lauma vielä vieraskoreita Untoa kohtaan, mutta pikku hiljaa aletaan kuitenkin Untokin ottamaan leikkeihin mukaan. Unto on kyllä varsin valloittava persoona ja siinä näkyy kyllä paljon samoja piirteitä, kun Lunassa ja Dinassa, sukulaisuuden siis huomaa :D

Perhepotretti: Luna, Dina ja Unto

Veli ja sen sisko

Cadinan Wild Winner "Unto"

Cadinan Wild Wish "Luna"
Cadinan Oili "Dina"

Cadinan Nadja "Nana"

Luna

Unto

Unto

Unto

Nana

Unto

Luna

Unto

Unto on perinyt Dinalta hauskan tavan makoilla takajalat suorana taakse :D