lauantai 25. huhtikuuta 2015

Match Show Porvoo 25.04.2015

Iloiset hauvat mätsärin jälkeen :)
Tänään käytiin hauvojen kanssa Porvoossa mätsäreissä. Lähdettiin hakemaan vähän harjoitusta vapun näyttelyitä silmällä pitäen. Kaikki käyttäytyivät oikein hyvin, mutta täytyy kyllä jatkaa kotiharjoituksiakin ennen perjantain oikeita näyttelyitä.

Ilmoitin koirat etukäteen, koska säästin sillä muutaman euron :D Nana ja Dina olikin sitten laitettu pariksi ja Luna oli pentukehässä samaan aikaan, joten ensimmäisessä arvostelussa mä esitin Lunan, Jenni Nanan ja äiti Dinan. Tulokseksi tuli Lunalle ja Dinalle sininen, Nana sai punaisen.

Pentuluokassa oli tosi vähän osallistujia, joten melko pian päästiin Lunan kanssa sinisten kehään kahden muun pennun kanssa. Lopputulokseksi tuli sinisten kakkonen ja palkintona oli nameja, lelu ja luu. Hyvä Luna!

Pienten aikuisten luokassa olikin vähän enemmän osallistujia ja saatiin odotella jonkun aikaa. Hyvässä seurassa aika ei kuitenkaan käynyt pitkäksi. Äiti ei halunnut esittää Dinaa enää sinisten kehässä, joten pääsin kehään uudestaan. Dina esiintyi ihan hyvin, mutta sijoitusta ei tällä kertaa tullut.

Sinisten kehästä palatessani Jennikin päätti yhtäkkiä, ettei halua esittää Nanaa punaisten kehässä. Niimpä esitin sitten Nanankin. Vähän oltaisiin tarvittu aikaa harjoitteluun, mutta sitä ei ollut, joten eikun suoraan kylmiltään kehään. Nana esiintyi ihan kivasti, mutta ei oikein malttanut seistä, kun namien toivossa tarjosi vain koko ajan istumista. Nanallekaan ei tullut sijoitusta tällä kertaa.

Hyvillä mielin kuitenkin suunnataan perjantaina Lahteen. Näyttelyhän on kaikkien rotujen näyttely, joten meiltä sinne menee Nana ja Luna. Nyt täytyy ahkerasti alkuviikko harjoitella ja toivoa, ettei Luna keksi heittää karvojaan pois. Karvaa irtoaa ihan tuppoina, mutta nyt toivotaan vain peukut pystyssä, että karva pysyisi perjantaihin asti. Helsingin näyttelyissä meillä taitaa sitten olla kalju Luna, tuskimpa se jaksaa karvoistaan pitää kuukautta kiinni.

Loppuun kuvapläjäys parin viikon takaa, mätsäreihin ei sattunut kamera mukaan.

Tässäkin kuvassa näkee, kuinka ruskea karva alkaa puskea läpi, eli pohjavilla alkaa "kuolemaan" ennen irtoamista...


Nana-kukkaistyttö <3




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti