perjantai 5. helmikuuta 2016

Suunnitelmia

Helsinki KV 24.7.2015
Tässä olisi alustavaa suunnitelmaa tämän vuoden näyttelyistä. Ensimmäinen ilmo lähti tänään Lahden KV-näyttelyyn ja mukaan ilmoitin Dinan. Katsellaan nyt Dinan kanssa, miten esiintyminen maittaa Lahdessa ja sen perusteella päätetään, ilmoitetaanko esim. Haminaan vai jätetäänkö näyttelyura tähän. Dina kun on kuitenkin jo muotovalio ja tarkoituksena olisi ensi vuonna teettää Dinalla pennut - tulee sitten näyttelymenestystä tai ei. Katsellaan, katsellaan!




Kotka KV 16.8.2015
Lunan kanssa olisi tarkoituksena kiertää ahkerasti mätsäreitä ja näyttelyissä kerätä loput kaksi SERTiä muotovalion titteliin. Lunan kanssa hoidetaan näyttelyreissut kaksistaan, jotta saadaan keskittyminen suunnattua varmasti oikeaan suuntaan (=esittäjään). Mikäli tavoite eli muotovalio täyttyy, olisi tarkoitus suunnitella Lunallekin pentuja ensi kesälle. Pääosin tarkoituksena olisi kiertää pikkunäyttelyitä ja kerätä rohkeutta ja rutiinia touhuun, mutta ehkäpä me jonnekkin kv-näyttelyynkin eksytään.





Lahti RN 1.5.2015
Nana sen sijaan saa kiertää näyttelyitä ja katsellaan, tuleeko menestystä. Lähtökohtaisesti Nanalle ei ole suunniteltu pennuttamista, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Nanalle ei kuitenkaan ole mitään suurempia tavoitteita, sille kun riittää aivan hyvin myös kotikoirana olo. Se kuitenkin tykkää esiintyä ja sitä on kiva esittää, joten käydään nyt senkin kanssa katsomassa, josko sieltä meille jotain palkintojakin irtoaisi.






Ja nyt itse näyttelykalenteriin. Täyttelen tuomaritietoja sitä mukaan, kun niitä ilmestyy. Kaikkiin näihin näyttelyihin ei välttämättä mennä, mutta katsellaan tilanteen mukaan. Lisäilen blogin sivupalkkiin näyttelyitä aina sitä mukaa, kun ilmoittaudutaan, joten sieltä ainakin näkee ilmojen puitteissa, mihin ollaan menossa :)


02.04.2016 Lahti KV        Tuomari: Anneli Pukkila (FIN)    ilmo 11.2.   Dina ilmoitettu!
24.04.2016 Kouvola RN   Tuomari: Kirsi Honkanen (FIN)   ilmo 15.3.  Luna ilmoitettu!
30.04.2016 Kouvola RN   Tuomari: Marja Talvitie (FIN)     ilmo 30.3.   Luna ilmoitettu!

08.05.2016 Lahti RN        Tuomari: Juha Putkonen (FIN)     ilmo 11.4.
21.05.2016 Helsinki KV   Tuomari: Marion Ten Cate (NL)  ilmo 23.3.  Luna ilmoitettu!
22.05.2016 Hamina KV    Tuomari: Saija Juutilainen (FIN)  ilmo 25.4.
28.05.2016 Järvenpää KR Tuomari: Rodi Hübenthal (NOR) ilmo 1.4.   Nana ilmoitettu!
29.05.2016 Iitti RN           Tuomari: Leila Kärkäs (FIN)        ilmo 29.4.

05.06.2016 Lahti RN        Tuomari: Augustin Ionescu (RO) ilmo 28.4.  Luna ilmoitettu!
19.06.2016 Kotka KV       Tuomari: Helina Simberg (EST)  ilmo 15.5.

16.07.2016 Mäntsälä KR  Tuomari: Petr Rehanek (CZ)          ilmo 31.5.  Luna ilmoitettu!
23.07.2016 Helsinki KR   Tuomari: Jetta Tschokkinen (FIN) ilmo 31.5.  Luna ilmoitettu!

20.08.2016 Kouvola KR   Tuomari: Zlatko Kraljic (HR)        ilmo 19.7.
21.08.2016 Heinola KR    Tuomari: Vija Klucniece (LV)       ilmo 19.7.
28.08.2016 Helsinki KR   Tuomari: Anneli Pukkila (FIN)     ilmo 11.7.  Luna ilmoitettu!

04.09.2016 Helsinki RN   Tuomari: Jetta Tschokkinen          ilmo 4.8.     Nana ilmoitettu!
11.09.2016 Porvoo KR     Tuomari: Barbara Müller (CH)     ilmo 16.7.  Luna & Nana ilmoitettu!
18.09.2016 Hyvinkää RN Tuomari: Juta Haranen (EST)       ilmo 17.8.

29.10.2016 Lahti KV        Tuomari: Rony Doedijns (NL)     ilmo 31.8.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti