lauantai 2. huhtikuuta 2016

Lahti KV 02.04.2016

Cadinan Oili: VAL-EH1
Tuomari: Anneli Pukkila
Arvostelu: 6v narttu. toivoisin paremmat mittasuhteet. Hyvä pää, kookkaat korvat. Sopiva runko & raajaluusto, lyhyt olkavarsi. Riittävästi kulmautunut takaa, riittävä hännän kiinnitys. Saisi liikkua varmemmin & ryhdikkäämmin, tänään hieman etumatala liikkeessä ja ujostelee. Hyvä karva.

Tänään suunnattiin auton nokka kohti Lahtea Dina kyydissä. Kehien aikataulutus oli tehty niin, että kleinit oli merkattu alkamaan klo 10 ja sen jälkeen seuraava kellonaika oli merkattu klo 13, jolloin alkoi keeshondit mitteleiden jälkeen. Oltiin messuhallissa joskus 10.30 aikoihin ja luettiin sitten luettelosta, että Dina on ihan viimeinen arvosteltava, ainoana valioluokassa. Niimpä saatiin odotella ikuisuus ennen meidän vuoroa. Pitkä päivä piti sisällään Dinan energiapiikkejä, panikoimista ja jälleen energiapiikkejä. Kehässä Dinan keskittyminen olikin sitten jo ihan hukassa ja muutenkin koko koira hyytyi - samoin, kuin aiemmissa näyttelyissä. Muuten koira toimi ihan ok, mutta juostessa sitä ei vain kiinnostanut. Tuomari juoksutti meitä monta kertaa, ilmeisesti toivoen, että hieman parempaa liikettä lähtisi, mutta ei. Hieman harmittaa, muista nartuista kukaan ei saanut SA:ta, joten muuta ei olisi tarvinnut, kuin pokata se SA, niin oltaisiin saatu se CACIB. Mutta kun ei, niin ei. Katsellaan nyt lähdetäänkö Dinan kanssa vielä toisiin näyttelyihin tänä kesänä, vai jätetäänkö näyttelyura nyt tähän. Toisaalta meillä ei ole edes tähtäimessä kansainvälinen valioituminen, joten ihan omaksi iloksi ollaan näyttelyissä kierrelty CACIBin toivossa. Mutta katsellaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti