tiistai 10. toukokuuta 2016

Match show Kulloo 5.5.2016

© Siiri Helotie
Helatorstaina meidän kylällä järjestettiin mätsäri Kulloon koulun vanhenpainyhdistyksen toimesta ja täytyihän sitä kylän koulua lähteä tukemaan. Jenni esitti Nanan, mä Lunan ja Jennin kaveri Sandra Dinan. Luna oli ekana kehässä ja täytyy sanoa, että olin siitä aika ylpeä. Kehässä oli koko ajan häntä ylhäällä ja keskittyminen pääosin esittäjässä. Luna esiintyi hienosti ja käyttäytyi mallikelpoisesti. Ainoa ongelma tuli pöydällä, kun Luna pelkäsi tuomaria ja nojaili mua vasten. Tuomari sai kuitenkin kopeloitua Lunan läpi ja kurkattua hampaat, mutta pöydällä olo vaatii selvästi harjoitusta. Harmi vain, että kotiharjoituksissa Luna seisoo pöydällä hienosti ja ryhdikkäästi, se vain pelkää vieraita ihmisiä. Pitäisi vissiin lähteä kaupunkiin pyörimään ja pyytää vastaantulijoita kopeloimaan Lunaa, että tottuisi. Muuten siis käytös täysi kymppi, pöydällä olo vaatii vain harjoitusta. Tuomari mietti pitkään kummin päin antaa nauhat ja sanoikin meitä tasaväkiseksi pariksi. Lopulta pöytäkäytös oli ratkaiseva tekijä ja jäätiin siniseksi.

© Siiri Helotie
Nana oli seuraavana vuorossa ja esiintyi oikein näyttävästi kehässä. Tuomari kehui Nanan liikkuvan paremmin, kuin parinsa, mutta palkitsi silti Nanan sinisellä. Punaisen saanut kettuterrieri sijoittui lopulta punaisten kakkoseksi, joten huonolle ei Nana hävinnyt.
Sandra oli ekaa kertaa esittämässä kehässä ja Dinalla näkyi olevan suuria keskittymisvaikeuksia. Nätisti se kuitenkin sipsutti kehässä ja toimi pöydälläkin hienosti. Dina sai myös sinisen.

Lopulta oltiin siis kaikki kolme sinisten kehässä (ja niin oli kyllä yhtä lukuunottamatta kaikki mätsärin saksanpystykorvat). Luna ja Dina tippuivat kärkikahinoista ekojen joukossa, mutta Nana päätyi kuuden parhaan joukkoon. Neljä parasta palkittiin ja Nana oli toinen pois karsituista jääden ilman palkintoja. Hieno suoritus kuitenkin, ainoa mitteli kärkikahinoissa.

© Siiri Helotie
Oli oikein mukavat mätsärit ja tästä on taas hyvä jatkaa. Lunalle olen nyt katsellut useammat mätsärit lähialueelta, jotta ehdittäisiin saada kokemusta ennen Helsingin KV-näyttelyä 21.5. Eikun vaan treeniä treeniä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti